Päätin tänään repäistä ja olla peräti neljään asti "töissä" :D Olisin päässyt jo kahden aikaan mutta viihdyin siellä tosi hyvin niin päätin jäädä + sain autokyydin kun jäin odottamaan että iskä pääsee töistä, ei tarvinnut kävellä pakkasessa!
Tadaaa, ensitöikseni tänä aamuna sain vaihtaa ale-kyltit noihin suurempiin alennuksiin ja käydä laittamassa mainoksia ympäri "kauppakeskusta" (siellä on hirveästi liiketilaa mutta vain muutama kauppa).
Järjestelinkin paikkoja hieman ja vein tavaraa varastoon. Ramppasin siis ylä- ja alakerran välillä :D
Tänään kohtasin kaksi vihamiestäni. Nuo mallinuket. Ei luoja kun oli vaikea saada noita vaatteita pois ja päälle pois ja päälle.... Tappelin sitten noiden nukenosien ja vaatteiden kanssa. Tuo mies varsinkin oli hankala tapaus (no milloin ei olisi...) -_-
Opettelin tänään käyttämään kassakonetta :D Huhuuh, ei enään siis tarvinnut saada vihaisia katseita toimettomuudesta. Tämä päivä oli paljon aktiivisempi ja pääsin palvelemaan asiakkaita. Tykkäsin tosi paljon :) !
Siinä se kassakone siis... Omien ostosteni jäljiltä :D
Eli sorruin taas ja pahasti, ostin leopardikuvioiset legginsit. Puoleen hintaan eli 10€. Huomasin kun otin tuota kuvaa että mulla alkaa tuota leopardikuosia kertymään kummallisesti, vaikken ole siitä koskaan oikein niin välittänyt. Nyt oon sitten siitäkin oppinut pitämään :D
Huomenna taas kymmeneksi takaisin :) Tykkään todella paljon olla tuolla ja ärsyttää kun tää kestää vain viikon. Sanoinkin vastuuhenkilölleni että paljon mielummin jatkaisin täällä kuin menisin takaisin koulun penkille :D Kaipa se on pakko tyytyä kohtaloonsa ja alkaa kirjoittamaan TET päiväkirjaa ruotsiksi...
Cya l8r loves xxx ♥
-Anniriina
tiistai 31. tammikuuta 2012
maanantai 30. tammikuuta 2012
Se tunne kun asdkalöfsdlöfj...
... Pitää herätä aamulla. Voi yhden kerran kun pitäis valita lämpimän sängyn ja kylmän paukkupakkasen väliltä ja kun on pakko valita se paukkupakkanen... Hyrr. Ripset oli värjääntyny täysin valkoisiksi ja mun mustat hiukset aswell.
Hieman kuvia tästä päivästä..
Järjestelin tuollaisen 6€-rekin. Nuo vaatteet oli aluks sellaisessa korissa ja ne piti siitä laittaa tuohon :D Koriin laitettiin päähineitä. Hooho.
Ja huomenna -40,-50,-60. Mainostusta. Kävin tiimarista ostamassa keltaista kartonkia ja tein niistä tuollaisia ale-lappuja :D
Tuotakin järjestelin hieman. Siinä on kaikkea vaatteista kelloihin :D
Mun laukku jeejee. Sitäkin tänä aammuna pakkailin tyylillä "mä tartten ton ja ton ja ton ja ton" ja sitten se painoi liikaa ja järki sano etten tartte puoliakaan niistä tavaroista :D
Sorruin tekemään ostoksia...
Ostin tuon kaulakorun, makso 5€ ja sitten Seppälästä vielä tavallisen mustan topin, en ottanut siitä kuvaa koska kaikki varmaan ovat nähneet aivan tavallisen mustan topin :D (?) Ja sekin maksoi 5€ jotenka 5+5=10 :) Katos kymmenen euroa....
Aamulla kipaisin pankissa ja siellä tiimarissa. Istuin pankissa iäkkäämpien ihmisten seurassa ja he keskustelivat Haavistosta ja Niinistöstä. Iäkkäämpi mies siinä vieressäni kertoi kuinka hän on aina äänestänyt vaaleissa ja nyt ei kuulema ole sopivaa ehdokasta jotenka hän ei äänestä. Meinasin oikeasti räjähtää siinä penkissä istuessani ja vuoroani odotellessani kun ne ihmiset alkoivat väittelemään Haaviston seksuaalisuudesta............ Ja minä kun olen saanut sellaisen kuvan että seksuaalisuus on jokaisen oma asia enkä itse hyväksy seksuaalivähemmistöjen syrjimistä missään muodossa. Olisi tehnyt mieli sanoa sille miehelle että tultiinko siltä työpaikkaa hakiessaan kyselemään mitä hän sängyssä tekee ja kenenkä kanssa. Ihmisistä on tullut ahdasmielisiä ja tekopyhiä, sekin mies alkoi päivittelemään kuinka homous on syntiä. Kröhöm, eikös siellä Raamatun puolella sanota myös että Jumala vihaa syntiä, mutta rakastaa syntistä ihmistä. Enkä jaksa uskoa että se miesparka olisi täysin synnitön jotenka olkoot tuomitsematta ihmisiä. Ei se homous tee ihmisestä yhtään sen paskempaa kuin heterostakaan. Olen itse saanut Haavistosta todella ammattitaitoisen ja ihmisläheisen kuvan ja olen varma että hänestä tulisi hyvä presidentti Suomelle. Ei tässä muuta, tuli minunkin kanta siinä sitten vielä kerran selväksi :D
Viihdyin siellä Farkkumyyssä tosi tosi tosi hyvin :) Odotan innolla että huomenna taas pääsen sinne ja mulle opetetaan tässä varmaankin huomenna kuinka kassakonetta käytetään! Jes :D Ei tartte enään kohdata äkäisiä katseita kun en osaa myydä ihmisille vaatteita <__<' Yksi nainen tuli kassalle kun olin laittelemassa toppaliivejä hengareihin ja sitten se oli siinä hieman tylsistyneen näköinen ja tiuskas mulle "Haluaisin ostaa tämän huivin". No enhän minä tyttöparka osannut sitä hänelle myydä niin pyysin sitten sen mun "työnantajan" paikalle :D Hymyilin sitten sille naiselle kun se lähti ulos kaupasta ja jatkoin henkaroimista.... :D
Pääsin todella ajoissa kotiin. Työpäivä oli siis 10-14 ja huomenna kymmeneksi taas (: Jos menisi hieman aikaisemmin tänään nukkumaan niin voisi herätä aamulla paremmin.
Cya l8r xxx

sunnuntai 29. tammikuuta 2012
おはよう - huomenta
Tässä heräilin ehkä puolisen tuntia sitten. Elli lähti kotiinsa ja söin aamupalan. Pitäisi kai kohta lähteä uimaan että piristyis vaikkakin olo on tällainen...
sigh...
Pitäisi myös vielä siivota huonetta ja ehkä pari koulujuttua tehdä loppuun. Nooh, toisaalta tässähän on vielä viikko aikaa huolehtia koulujutut kuntoon jotenka antaa olla :D
No jos tästä kuitenkin nyt lähtisin lahnailemasta!
Cya l8r!♥

lauantai 28. tammikuuta 2012
Some random art~
Heipä hei :) On lauantaiyö ja kello näyttää uhkaavasti lähenevän puolta kahta. Kuunellaan Ellin kanssa the voicea ja sieltä tulee väsyttävää musiikkia.
Mutta hieman omia fiilistelykuvia tältä päivältä kerättyjä~
Ja vielä koska kaikki tiedämme kuinka kaunis olen niin todiste siitä...
...♥
Tässä piakkoin voisi harkita nukkumaan menemistä. Odotan niin innolla ensi viikkoa kun pääsee Farkkumyyhyn :) !
P.S. Vatsalihakset laulaa hoosiannaa tällä hetkellä ♥ Oli kyllä sellainen uintitreeni taas että huhuh :D Rakastan!
Cya l8r & sweet dreams♥!

perjantai 27. tammikuuta 2012
Viikon tapahtumia~
Heipä taas "pitkästä" aikaa! :) Tässä on ollut sitä sun toista niin en ole kerennyt blogia kirjoittelemaan. Olen kuitenkin ottanut suhteellisen aktiivisesti kuvia viikon varrelta jotenka valitsen niistä parhaat kuvat ja lisäilen tänne :) Mulla tulee ensi viikko olemaan siis TET-viikko ja vaatekauppaan olen menossa. Odotan niin innolla! Ja sen viikon jälkeen ei olekaan kuin muutama viikko ja on hiihtoloma :) hih ♥
Keskiviikko 25.1.
Matematiikan tunti. Nuo tunnit on aina niitä hetkiä jolloin tunnen itteni harvinaisen tyhmäksi ja toivottomaksi tapaukseksi. En tiedä johtuuko minusta vai kenestä mutta on vain uskomattoman tyhmä olo -_-
Random maisemakuva meidän koulun tyttöjen vessan ikkunasta.
Taisin mainita joskus että teen Median kuvat-kurssilla kanonxkanonin logoa. Tuossa se sitten olisi! :D Jäin maanantaina yliaikaa tekemään tuota kun halusin saada sen valmiiksi että seuraavalla kerralla voisin tehdä LM.C logon :)
Kello on neljä yli kaksitoista. Tai oli. Näitä mun random kuvailuja taas. Odottelin siinä sitten että enkun tunti alkaisi.
Ja siinä yhteiskuntaopin kirja + läksymoniste jota en ikinä tehnyt loppuun. Otin tän kuvan sen takia että voisin kertoa kuinka tein ahkerasti läksyjä illalla mutta se jäikin vain siihen kuvan ottamiseen... Laiska olen.
Kävin keskiviikkona Ellin luona ja jutskailin hänen pikkusisarustensa kanssa :3 Ellin pikkuveli on niin hirveen ihastunu meikäläisee ♥ tuitui ! Ja Ellin pikkusisko taas Mikaan :D Hoohoo.
Torstai 26.1.
Yhteiskuntaopin tunti kielistudiossa. Tehtiin meidän pilotti-tehtäviä :D Olin tuossa vaiheessa tosin kerennyt jo omat tehtävät tekemään +käymään muutenkin tarkistamassa twitterit sun muut niin päätin sulkea koneen ja tekstailla :)
*krhm* ima lissu i say daa ja ihkuu... Iha varmaan joo :D Kaveri kehui kuinka lissu-kuva tää on niin piti nyt esitellä sitä täälläkin. Tuolta siis näytin torstaina.
Enkun tunti. Siinä näkyy mun cybershop laukku nomnom♥! Sain ne siis keskiviikkona ja heti seuraavana päivänä käytössä :D Käytiin Ronjan kanssa hakemassa ne Siwan matkahuollosta.
Olen todellakin alkanut vihaamaan torstaita. Niiiin pitkä päivä ja kaksi viimeistä tuntia musiikkia ja tulen hulluksi niillä tunneilla -_- Aikoinaan ainoa syy miksi valitsin pitkän valinnaisen musiikin oli se että vanha ope oli aivan uskomatonsuperihana... Ja mun tuurilla tietenkin opettaja vaihtu. Eli en näe muuta syytä käydä siellä kuin se että näen Kristianin ainakin kerran viikossa :D
No onneksi kaikki loppuu aikanaan (köh mikä lause) ja pääsin kotiin :) Kävin siinä sitten uimassa jonkin aikaa ja kuudeksi Minnalle katsomaan Jessican ja Vilin kanssa Perjantai kolmastoistaa ja arvatkaas vain kuka hyppi pitkin seiniä melkein kun säikähteli... :D Argh.
Perjantai 27.1.
Tähän päivään sitten. Tajusin ettei mulla ole juurikaan kuvia muutakuin illasta, jotenka käydään nopsaa läpi nää kuvat jotta pääsen oleelliseen :D
Rakastuin♥ Mustaa teetä sitruunalla... Join tuota varmaan kolme kuppia kotsassa ja tuo oli niiiin hyvää! Nyt yritin epätoivoisesti tehdä samallaista teetä mutta meillä ei oo sitruunaa eikä mustaa teetä Vihreä vaniljatee ja sitruunatiivistettä. Wuhuu. Ei ole muuten kummoinen makuelämys.
Terveystietoa. Se tunti meni mun kohdalta lähinnä siihen että juoksin hakemassa kopioita ja etsimässä ihmistä joka osaisi korjata kopiokoneen :D Häiritsin sitten 8B:n tuntia jonkin verran ja sitten takaisin omaan luokkaan kuuntelemaan luokkalaisten ryhmätyöesityksiä. Hoohoo.
Sitten muutama kuva...
... Tommi Kaleniuksesta !
Laskeskelin tuossa että taisi olla kuudes Tommin keikka jolla kävin, eikä jää viimeiseksi. Suunnilleen noin vuosi sitten muistan kun rippikoulukorttia piti täytellä ja käydä tapahtumissa ja muissa jutuissa. No yksi niistä oli Tommi Kaleniuksen ja Jukka Leppilammen konsertti Äänekosken kirkossa ja meillä oli silloin koulumme vaihtoprojektiin osallistuneita saksalaisia matkassa. En ollut koskaan aiemmin kuullutkaan koko Kaleniuksesta ja heti sen kirkkoesityksen jälkeen mun oli pakko kuulla lisää musiikkia häneltä. Tommi on kotoisin Äänekoskelta ja tyrmistyin kun kuulin että hänen isänsä on joskus opettanut minua soittamaan rumpuja :D Ja viime kesänä ehkä yksi parhaimmista syntymäpäivälahjoista koskaan, Tommi soitti mulle ja laulo yhden kappaleistaan (Me ollaan)... Hrrr.♥ Ja nyt hän muistaa jo mun nimen (leijun!) :D
Pakko sanoa että massasta erottuva ja lahjakas artisti ja lauluntekijä kyseessä. I like.
Tuosta tän illan keikasta sen verran että maailman fucking ensi-ilta kaksi uutta kappaletta! :D Toinen niistä jäi varsinkin todella hyvin mieleen ja rakastuin kappaleeseen todella pahasti. Laittaisin siitä videon tänne mutta juuri nimenomaan siitä videosta tuli harvinaisen huonolaatuinen jotenka antaapa olla :D
Kokeilin ladata tänne videon kuten varmaan huomaattekin. Kappale Tommi Kalenius-Me ollaan, mikäli se nyt alkaa toimimaan :D
Hieman toisiin asihoihin nytten, olen jälleen rakastunut runojen kirjoittamiseen! Olen nyt kolmen neljän vuoden ajan kirjoitellut kaikkia random tekstejä ja se on ollut tauolla jonkin aikaa. Nyt en taas pysty olemaan ilman kirjoittamista. Mulla on laukussa mukana vähintään yksi kynä ja kaksi vihkoa :D Ja olen tässä miettinyt kun noita tekstejä on koneellekin kertynyt aika paljon että jos joskus julkaisisin jonkinlaisen runokirjan.... Ehkä joskus, tai sitten ei. Aika näyttää :)
Eiköhän tämä ollut taas tässä.
Cya l8r! ♥

tiistai 24. tammikuuta 2012
Randoms~
Tänään on ollut aika chilli päivä. Oikeastaan todella chill :D En vain viime yönä saanut nukuttua kunnolla ja olin aamulla todella väsynyt ja päätä särki pistävästi ja.... en mennyt siksi kouluun. No enpä paljoa menettänyt, kaksi tuntia liikuntaa ja tunti ruotsia :D
Otin tänään lemppari yksityiskohdat huoneestani, there u go♥
Rakastan tuota mattoa♥ Ostin sen riparirahoilla joskus kesällä.
Peili, Tuurista kesällä kans riparirahoilla ostettu.
Riparirahoilla tämäkin. Mua ärsytti todella paljon kun aina piti käyttää rahaa uuden kalenterin ostamiseen ja nekin vain pyörii tuolla kaappien pohjalla niin tuo oli huippulöytö♥! + London london ;)
Rakas äitini osti tän mulle joskus koska mun oli _pakko_ saada tuo. Ihanan iso ja sopi mun uusiin tapetteihin :D♥ Love it.
Huomasinkin tässä että mun lempiyksityiskohdat liittyy kaikki jotenkin Lontooseen. Rakastan kyllä London-styleä joten ei ihmekään :D Ja joku päivä haluaisin käydä Englannissa♥
Tässä vielä näkymä mun ikkunasta ulos...
Meidän ulkovarasto ja asuntovaunu :)
Tää postaus on todellakin randomia täynnä. Elli tuli käymään meillä ja käytiin uimassa, juteltiin ja syötiin ja juteltiin lisää. Nyt istun olohuoneessa katsomassa äidin kanssa Frendejä ja datailen (:
Cya l8r♥

She just wanna be a princess~
Hän herää aamulla aikaisin,
Hän petaa vaatimattoman sänkynsä,
Hän katselee itseään peilistä,
Hän levittää luomiväriä näyttääkseen kauniilta,
Hän levittää huulikiillettä näyttääkseen valloittavalta,
Pukeutuu kaikkein kauneimpiin vaatteisiin jotka löytää,
Laittaa hiuksensa kauniisti, Hän haluaa näyttää tänään prinsessalta.
Hän koristaa hiuksensa rusetilla, Koristaa asunsa koruilla, Odottaen saavansa huomiota.
Hän kävelee kaupungilla hymyillen, hän tuntee olevansa kaunis.
Hän haluaa olla kaunis. Hän on tyytyväinen.
Hänen katseensa kirkastuu, hän näkee sinut hieman kauempana, kävelemässä häntä vastaan.
Hän katsoo itseään kaupan lasisesta ikkunasta, Hän näyttää hyvältä, täydelliseltä, prinsessalta.
Sinä kävelet hänen luokseen, hän hymyilee sinulle katsoen sinua silmiin. Sinä et hymyile. Sinä et katso häntä silmiin. Kiinnität huomiosi hänen rikkinäisiin sukkahousuihinsa, epätasaisesti levitettyyn huulikiiltoonsa, hänen pieniin rintoihinsa, hänen paksuihin reisiinsä. Vilkaiset häntä nopeasti silmiin, naurahdat ja lähdet kävelemään pois...
Hän ei voi uskoa tapahtunutta todeksi.
Hän halusi olla kaunis.
Hän halusi näyttää kauniilta sinun silmissäsi.
Hän lähtee surullisena kotiinsa,
Repii korunsa,
Pesee meikkinsä,
Heittää vaatteensa pois.
Hän katsoo itseään peilistä, nähden kerjäläistytön.
Hän ei näe itseään prinsessana, hän luulee olevansa ruma.
Hän itkee, itkee pahaa oloaan pois, vaikkakin turhaa...
-Anniriina
Tossa kuuntelin River Flows In You-kappaletta ja kuuntelen oikeastaan vieläkin :D Ja päätin puolihuvikseni kirjoittaa tänne blogiin yllä olevan tekstin. Teksti siis minun käsialaani.
Kirjoittelen illemmalla sitten tästä päivästä, mutta tähän väliin nyt tuollainen.
Cya l8r♥
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Weekend
Voi vitsi, voiko tää oikeasti olla totta että kaikki menee vain hyvin? ♥ Aamulla tosin mieli oli hieman toinen kun väsytti ja väsytti, mutta nyt illalla ihan toinen fiilis! :) Ja parempi fiilis tulee kun käyn kohta uimassa.
Lauantai 21.1.
Se tunne on aivan kamala kun tietää että illalla pitäisi olla menossa jonnekin :D Tällä kertaa rakkaan kaverini synttärit tiedossa♥ Ja kun fiksuna tyttönä laitoin itteni valmiiks jo aamusta uimisten jälkeen niin piti sitten joka välissä olla kattomassa peiliin miltä näyttää :D Argh.
Siinä yhden kahden maissa syötiin porukoiden kanssa ja päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni kun kerta oltiin saman pöydän ääressä koko perhe niin jos pelattaisiin jotain :) Ja niinhän me pelattiinkin...
...Monopolya! Toi pankkikortti systeemi on mun mielestä niin loistokeksintö tuohon peliin! :D En oikein koskaan tykännyt niistä pikkuseteleistä jota sai sitten aina laskeskella ja etsiä joka puolelta.
Pelattiin vaikka kuinka kauan tuota peliä ja oli tosi mukavaa :) Peeäs, voitin nuo vanhukset sata nolla ♥ Eikä ollut ainoa syy miks oli mukavaa!
No sitten äiti vei mut kaverille tuon hauskan pelihetken jälkeen ja tulin sieltä siinä yhentoista aikohin kotiin "hetkeksi" datailemaan ja aloin nukkumaan.
Sunnuntai 22.1.
Herätykset on aina yhtä kamalia. Niin oli tänäänkin. Kävin suihkussa heti aamusta koska halusin että päivä starttaisi paremmin niin en jäänyt lahnailemaan. Suihkun jälkeen juttelin äidin kanssa vähän kaikesta niinkuin aina. Nykyään meidän puheenaiheet liittyy mun jatko-opintoihin, mun muuttoon, Thaimaan matkaan, terveisiin elämäntapoihin ja kaikkeen mahdolliseen mistä äiti ja tytär voivat keskustella keskenään :) Äitistä on nyt tullu mulle tosi läheinen lähiaikoina (enkä sano näin täällä siksi että äiti lukee mun blogia :D)! Ollaan me toki oltu aina hyvin läheisiä eikä meillä juurikaan ole salaisuuksia mutta nyt vanhempana äitistä on tullut tosi tärkeä (aiemmin olin enemmän isin pikku prinsessa). Jutellaan ja nauretaan todella paljon ja tajusinkin tässä kun oikein aloin miettimään mun muuttoa, joka tulisi olemaan 300km etelään, että perhe tulee jäämään tänne ja minä lähden pois... Ja että mulle tulee oikeesti aivan kamala ikävä perhettä :( ♥ No mutta onneksi mulla on Helsingissä ja Vantaalla aivan upeita ihmisiä odottamassa mua! ♥
No mutta tänään oon saanut jotain oikeasti aikaiseksi! Esimerkiksi ostoksia :D
Kamalan isot kuvat, enkä saanut pienemmiksi. No mutta ainakin tuli selväksi :D Cybershopista molemmat ja odotan vain niin innolla että saan nuo♥!
Siivosin myös huoneeni! Kuvat latasin pieninä kun olisivat muuten taas olleet liian isot -.- Saakeli.
Tuolta huone siis näyttää tällä hetkellä! :D Tarkoitus olisi pitää se nyt siistinä hyvin pitkään.
Samalla kun otin kuvia huoneestani, otin myös kuvia mun lempi yksityiskohdista ja mun Hello Kitty-tavaroista :D Teen niistä erikseen postauksen sitten kun kerkeän.
Käytiin äsken porukoiden kanssa uimassa ja uin kokonaiset 45 minuuttia niin että alko vatsalihaksissa tuntumaan ♥ I love it.
Mutta, palaillaan taas!
Cya l8r ♥

perjantai 20. tammikuuta 2012
Golden Wing~
^ An Cafen kappale joka soi tällä hetkellä (: Tulee aina tosi hyvä fiilis tuota kuunnellessa ♥
Selailin tässä eilen kavereita.nettiä* (....) ja siinä kaikessa rauhassa ihmisten sivuja tutkiskellessani silmään pisti eräs vuonna 1999 syntynyt tapaus. Sellainen pikku tytön tyllerö joka kuvissa näytti ihan tavalliselta ala-asteikäiseltä tytöltä, sellaiselta äidin pikku kullannupulta. Nooh, tuolla sivustolla kun on suosikki-toiminto johon ihmiset kirjaa suosikkejaan (harrastukset, musiikki, elokuvat, mielipiteet jne...) ja jos en olisi makoillut laiskanlinnassa turvallisesti sillä hetkellä niin olisin varmaan lentänyt perseelleni. Suosikit olivat jotain tätä luokkaa..
Harrastukset: "Tartun pimeessä sun perseeseen" "Pane parastasi, eli mua"
Mielipiteet: "Jos v*ttuilet, tee se ees tyylillä" "Ajattelemme kaiken kaksimielisesti"
Muut: "Panetko vastaan jos panen sua?"
... En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ihan tosissaan! Toivon nyt vain että tämä tyttö ei löydä mun blogia ja tunnista itseään mutta toisaalta aika olemattomalla todennäköisyydellä se itsensä tunnistais koska näitä tapauksia on nykyään netti pullollaan. Mua karmii oikeasti kuinka nykyään pikkutytöt kulkee tuolla kaduilla naama pakkelin peitossa rintatoppauksien kanssa. Hei c'mon rajottakaa! En usko että se Britney Spearsin esittäminen on siinä vaiheessa niin hienoa kun luokkahuone on täynnä pikkutyttöjä horohtavissa vaatteissa ja se jos mikä olisi niiden pedopappojen kultakaivos. Oksettava ajatus mutta näinhän se on. Saastunut ja sairas maailma. Eikö nykyajan vanhemmatkaan pidä huolta millaisissa vaatteissa se meidän pikku Ilona kulkee kaupungilla? Joku tässä on mennyt pahasti pieleen.
*kavereita.net on sellainen sivusto jossa tarkoituksena olisi löytää uusia kavereita ympäri Suomea (: Kirjauduin sinne itse 2-3 vuotta sitten vanhemmiltani salaa :D argh.
Aiheen vaihdos, katsoin tässä eilen nettiä selaillessani videon jonka joku 19-vuotias tyttönen oli tehnyt itsetunnosta. Mun mielestä se video oli todella ihana ja hyvästä syystä tehty. Mulle tuli siitä hirveesti eri ajatuksia mieleen ja haluaisin kirjoittaa, sekä itseäni että muita varten, tänne blogiin postauksen itsetunnosta koska vaikka aihetta on käyty useaan kertaan läpi monissa paikoissa niin haluaisin tänne omaan blogiin jakaa ajatuksiani. Sitä vartenhan blogin teinkin :D
Mutta tähän postaukseen en siis ala itsetunnosta kirjoittamaan. Oon kyllä todella onnellinen että maailmasta kuitenkin löytyy vielä näitä kauniita ja itsevarmoja ihmisiä jotka uskaltavat kertoa ongelmistaan ja jakaa ajatuksia. ♥
Mulla oli hirveästi suunnitelmia maanantaina kuinka teen sitä ja tätä ja tuota tällä viikolla. Yksi niistä oli että luen ajatuksen kanssa maantiedon ja fysiikan kappaleita ja tänään ennen maantiedon tuntia muistin että oho, luin vain yhden kappaleen ja sitäkään en täysin ajatuksen kanssa. Hyvä hyvä. No jos sitä viikonloppuna nyt saisi jotain aikaan. Huomenna olisi muuten kaverini Sellan synttärit ja voi jestas. Tajusin juuri tällä hetkellä että en ole ostanut lahjaa :) Pitäisiköhän mun tehdä mun huoneeseen joku suuuuuri ilmoitustaulu johon kirjoitan aina kaiken muistiin? Tosin mun huoneen seinät on täynnä jotain Lontoo-aiheisia juttuja niin ei tänne oikein mahdu. Nyt tätä postausta kirjoittaessani tajuankin että kuinka saamaton oon. Täytyy ryhdistäytyä!
Mietin tässä blogilleni uutta ulkoasua. En hirveästi tuosta taustasta tykkää ja haluaisin tummemman. Se olikin alunperin vain väliaikainen kun parikin yötä käytin tän muokkaamiseen :D Mikään kun ei kelpaa.
Perjantai 20.1.
HAPPY B-DAY DEV ♥
Brittikaveri täyttää 18! Tutustuttiin netissä vuosi sitten uutena vuotena eli ollaan tunnettu vuosi 20 päivää :D Tarkkaa tarkkaa.
Asiaan kuitenkin, ketään tuskin kiinnostaa mun nettitutut jotenka jatketaan. Koulu on väsyttävää, perjantait varsinkin. Sekin on niin älyttömän ihana tunne kun huomaa miten luokanvalvoja kannustaa mua opiskelemaan sille alalle jolle nyt olisin hakemassa. Kerroin tunnilla kaverilla mun jatko-opinto suunnitelmista ja luokanvalvoja tuli virnistelemään kun kerroin että aion hakea kauppikseen merkonomiksi ja sieltä Helsinkiin tradenomiksi. Luokanvalvojani on siis matikan ja fysiikan opettaja ikävä kyllä ja tuohon mun suunnitelmaan hän kommentoi "Öh, tuo on kuitenkin sellainen ala jossa tarvitsee paljon matematiikkaa" ja alkoi virnuilemaan prosenttilasku-kurssin numerosta jonka olin saanut joka on vissiinkin 7. Heitän tähän väliin että jos mun sisko(ennen kaikkea), isä ja molemmat sedät on läpäissy kauppiksen ihan kelpo papereilla niin oonko mä sitten joku poikkeus? :D No onneksi opo ja moni muu ihminen on sitä mieltä että tuo on ehkä paras vaihtoehto jatko-opintoja ajatellen mitä oon koskaan ajatellut niin uskon sitten heitä (:
Koulun jälkeen menin mummolaan siivoilemaan niinkuin yleensä ja kun iskä kävi maksamassa mummon laskut niin me lähdimme ostoksille :) Kävin postissa viemässä brittikaverilleni syntymäpäiväkortin ja sitten Farkkumyyhyn maksamaan eräs paita jonka kävin sieltä eilen itselleni hakemassa sovitettavaksi ja isäni osti ihanan neulepaitamikälie jutun♥ :D Laitan niistä sitten kuvia kunhan lataan kameran akun täyteen.
Ostosten jälkeen kotiin ja datailin. Äiti on hieman kipeä ja pelottaa hiukan että jos nyt itsekin sairastuu. Toivottavasti en.
Seitsemän aikoihin piti lähteä seurakuntatalolle Gospel Cafeeseen. Sain sieltä isoskorttiin leiman ja nyt niitä puuttuu enään kolme! Jes! Oon aina tykännyt noista Gospel Cafe tapahtumista koska siellä on yleensä ihan kelpo musiikkia mun mielestä ja siellä näkee tuttuja + ilman Gospel Cafea en olisi ehkä aikoinaan löytänyt Tommi Kaleniusta ;)
Käväisin vielä tuon jälkeen kavereiden kanssa kaupassa ja sitten kotiin uimaan. Nyt kirjoittelen blogia ja voisin mennä kohta nukkumaan. Väsyttää sen verran...
No eiköhän tämä nyt ollut tässä !
Cya l8r xxx nighty night loves♥

keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Jes!!!!
Aaah, oon niin superhyper onnellinen! (:
Kävin juttelemassa tänään siis meidän koulun opon kanssa ja sain häneltä todella apua. Tarkoitus olisi käydä kauppis ja opiskella merkonomiks tuossa 200m päässä ja sen jälkeen ammattikorkeaan Helsinkiin jos hyvin käy! Jes! Jos ei nyt tarttis yhteishakua pelätä niin paljon kuin aikaisemmin.
Karppaamisesta muutes! On onnistunut hyvin, tietystä syystä en oo pystynyt uimaan muutamaan päivään mutta tänään kävin taas uimassa ja voi vitsi kun tuntu hyvältä♥ Sitä ennen kun kävi zumbassa :) Näkyviä tuloksia ei ole vielä näkynyt. Taisi kostautua tuo hetken uimattomuus, kuka tietää.
P.S....
Eipä tässä muuta ku että LM FUCKING C Toukokuussa♥ Unelmaaaa...! En löytäny Aijista mitään hyvää yksityiskuvaa joten ihailkaa Mayan kauneutta :D no ää ois sieltä löytynyt vaikka mitä mutta en löytänyt sopivan kokoisia. Ja nuo kuvat on vanhoja.
Noh, tämä oli tässä :3
Cya l8r and nighty night xxx

tiistai 17. tammikuuta 2012
Pictures~
SATAA LUNTA!
Kauhistus sentään kun olin käyttänyt aamulla vaivaa hiustenlaittoon enkä hoksannut katsoa pihalle ajoissa ja turmio koitti. Hiukset pakkastuivat ;____;
Ja tajusin myös senkin että tosiaan, kaksi tuntia liikuntaa eli minun pitäisi jäädä asumaan sinne lumisateeseen :) Noh lähdettiin Minnan kanssa kävelylle. Nesteellä käytiin ja sitten takaisin liikuntapuistoon.
Sanoin Minnalle "Noniin olepas nyt maireana kun otan kuvan!" ♥
Oltiin niin älyttömän kauniita (öö, tietysti) että en enempää kuvia meistä tänne lisäile. Ei niitä kyllä taidettu ottaakaan kuin tuo kuva ja minua ei siinä (huh..) olekaan :D
Meidän piti ottaa vielä kuva päivän lööpistä. Jos totta puhutaan niin otin sen kuvan vain äkkiä enkä lukenut sitä muuta kuin vasta nytten! Ja kauhistuin kun katsoin tuota alla olevaa kuvaa...
... Kaikki kuolee. Ahdistavaa kun mun lähipiirissä on nyt kuulunut kuinka ihmisiä on kuollut ja kuinka huonossa kunnossa jotkut ovat. Elämä on lahja, mutta miksi sen täytyy joidenkin kohdalla loppua ennen aikojaan, aivan liian aikaisin.
Noh, palataanpa takaisin aiheeseen. Neste-reissun jälkeen istuttiin liikuntapuiston pukukopissa ja kun muu porukka lopetti luistelun, saimme luvan lähteä koululle. Äkkiä käytiin Minnan kanssa syömässä ja mentiin koululle, minä meikkaamaan ja laittamaan hiuksia ja Minna tekemään ruotsin läksyjä. Innostuin ottamaan kuvia tavaroista jotka olin levittänyt pöydälle jotenka laittelenpa niitä nyt tähän :D
Ruotsin kirjani. Heheh, siisti työkirja :3
Laukun sisältöä, sieltä löytyy lakkapullo, hello kitty-avaimenperä jossa roikkuu mun avaimet ja penaali pilkistää tuolta :D sitten on tupeerausharja ja kuulokkeet kännykkään.
Mun lompakko,lakkapullo, laukku, kännykkä ja meikkilaukku +ruotsinkirjat. Hello Kitty meikkilaukku♥ ihana!Ostin sen joskus Thaimaasta ja se oli ihan siis laukku, mutta hajotin sen vahingossa joten aloin käyttämään meikkilaukkuna. Ja tuo lakka tuoksuu mansikalta :3
Siinä vielä mun penaali. Heheh. Ostin noita kaksi kappaletta Thaimaasta joskus. Se toinen vain on valkoinen.
Siinä on mun kännykkä♥ +Sussulta saamani joululahja. Hello Kitty-kännykkäkoru jolta on lähtenyt toinen silmä karkuun ♥ :(
Aiemmassa postauksessa olin kertonut maanantaisesta Median kuvat-kurssista ja meidän piti eilen etsiä lehdistä jonkun firman/yhtiön etc. logo josta muokkaamme uuden logon "omalle" bändille, yritykselle, kerholle etc. No, kävin tänään kuvisvarastossa nappaamassa kuvan tuosta mun työstä...
... Ja koska olen mursufriikki ja huono taiteilija ja löysin Silja Linen logon niin lopputulos on tuollainen :D
Ihmettelen että mikä siinä koulussa mua aina viehättää kun siellä ei pakosti tartte olla, jäin sinne nimittäin haahuilemaan ainakin vartiksi sen jälkeen kun pääsin koulusta :D Ja joskus saatan jäädä tekemään läksyt koululle. Tosin ihan vain sen takia että saan kirjat kaappiin eikä tartte raahata niitä aina mukana.
Pääsin kuitenkin lähtemään sieltä pois ja kävin liikkarilla nappaamassa itsestäni kuvan
Kattokaa nyt noita hiuksia ;___; Lopputulos lumisateen, jäätymisen, sulamisen, jäätymisen, uuden epämääräisen stailauksen, lumisateen ja sulamisen jälkeen. Ei kiva.
Noh, tässä olen nytten vain väsännyt tätä postausta ja samalla sählännyt kaikkea mahdollista. Mm. yrittänyt ylipuhua porukoita että pääsisin LM.C:n keikalle toukokuussa....♥
Noh mutta oon tässä jo ainakin kolme tai neljä tuntia tätä postausta kirjoittanut :D Nähdäilläänpä taas~

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)